Tapahtumat

Aluejärjestön edustajakokous 23.3.2024

 

Osastomme oli mukana Hämeen aluejärjestön kokouksessa. Ja viimeinkin Kangasalla,Mobiliassa ! Kokouksessa käytiin läpi sääntöjen määräämät asiat. Puheenjohtajana hallituksessa jatkaa Marko Metsäpelto. Lopuksi maittava ruoka ja pääsy opastetulle kierrokselle auton ja tien museoon. Osastolta oli paikalla 5 jäsentä.

Meripilkki 9.3.2024 

 

Osastomme teki pilkkireissun Ihattulaan. Lähtö oli jo viideltä aamulla Kangasalta. Aurinkoa ei päivällä näkynyt mutta muuten keli oli hyvä,ei liikaa tuulta eikä pakkasta. Ja jäätä oli paljon,mutta puolet oli jo aika höttöä. Porukka hajaantui aika hyvin alueelle ja kalaakin tuli mukavasti. Bussilla kun mentiin niin sai hyvin tavaraa mukaan ahkioita ja muita apuvälineitä myöten. Päivä oli pitkä jonka jälkeen oli mukava päästä bussiin lepäämään paluumatkan ajaksi. Bussin lämmössä alkoi naamat punoittamaan ja puheissa kalat suureni kotiin mennessä valtavasti. Toki muutenkin maailmaa parannettiin ja juttua riitti.

Apuvälineet oli kovassa käytössä.
Merenpohjan syvyyksiä tutkittiin kovasti jo etukäteen.
Merellä ei tule pikkusormen mittaisia kaloja.
Ihan syötävä kokoisia kaloja.

Pilkkikilpailut

 

Osastomme järjestää pilkkikilpailut 2.3.2024 vaparissa (Vahderpääntie 84, 36200 Kangasala ) klo. 10-13.00. Kaikenkalan kisa. Sarjat : Miehet,naiset ja lapset. Kilpailut on tarkoitettu osaston jäsenille perheineen.

Saunomismahdollisuus halukkaille. Paljon palkintoja,kaikki joukolla mukaan ! Tarjolla myös makkaraa ja virvokkeita. Tervetuloa !

Pilkkikilpailutulokset 2.3.2024

 

Osallistuja

sijoitus

paino g

Hannu Moisio

1.

4540

Petri Haapala

2.

4365

Jari Laurila

3.

1855

Raimo Saarinen

4.

1775

Kari Lehto

5.

1540

Jorma Mäkinen

6.

1505

Markku Hietikko

7.

790

Indrek Variko

8.

270

 

 

 

Naiset

 

 

Pirjo Haapsaari

1.

1225

Airi Saarinen

2.

160

 

 

 

Nuoret

 

 

Kahro Variko

1.

180

Kristo Variko

2.

70

Silver Variko

3.

60

 

 

Keli suosi tänään kalastajia,ei liian kylmää. Aurinko olisi tietysti voinut näyttäytyä. Joutsenet sentään tekivät ylilennon,kevät lähestyy. Osa porukasta meni kilpajuoksua "parhaille"paikoille. Voittaja sen sijaan harhautti ja jatkoi matkaansa pidemmälle. Kalat olivat aika tasakokoisia,särkeä oli huonosti liikkeellä. Syönti oli vaihtelevaa,niinkuin aina.

Voittaja miesten sarjassa Hannu Moisio,naisissa Pirjo Haapsaari ja nuorissa Kahro Variko. Hrk tarjosi hyvät palkinnot, lisäksi lahjakortteja ja tietenkin paljon karkkipusseja. Onhan tämä kuitenkin aina koko perheen tapahtuma.

Makkarat ja virvokkeet maistuivat hyvin ulkoilun jälkeen. Ensi talvena taas uudelleen !

Meripilkkireissu

 

Parin vuoden tauon jälkeen mennään taas ! Tervetuloa pilkkireissulle merelle Ihattulaan 9.3 bussilla,lähtö Kangasalta klo 5,lähtöpaikka Liutusta Rantakujan isolta parkkialueelta.

Jos löytyy halukkaita kavereitanne reissulle niin kyytiin mahtuu ja hinta 30e/hlö heille,maksu bussissa. OSASTON JÄSENILLE ILMAINEN.

Matkalla poiketaan mennen tullen kahville. Minulle voi laittaa viestiä tai soittaa asian tiimoilta,bussiin kyllä mahtuu. Tehdään mukava pilkkireissu hyvällä porukalla. Voidaan myös pitää vitosen kisa 10 isoimmasta ahvenesta jos halukkuutta löytyy.

Yhteydenottoa odotellen Jari Laurila 0400170076

Syyskokous 24.11 ravintola Pepper

 

Kokous aloitettiin herkullisella ruoalla (savukasleria). Kokoukseen oli tullut Anna Fingerroos rakennusliiton tampereen toimipisteeltä pitämään tilannekatsauksen. Tässä poimintoja Annan puheesta :Painava syy kampanjoihin tarvitaan paljon porukkaa. Tapahtumia paljon lähiaikoina,esim. 2.12 kynttilämielenosoitus PAMin toimiston eteen (Aleksis Kiven katu18) klo 16.00. Käyttäkää lomaetuja,8 vrk/v käytettävissä. Polttoaine etu löytyy nesteeltä.(Koskee kaikkia,eläkeläisiäkin). Turva vakuutus. Pht hyvinvointikurssit. Koulutuksia. Aatos palvelu,alennuksia lakipalveluista. Äänikirjoja nextory:sta. Tutkikaa ja käyttäkää etuja hyväksenne !

Paikalla oli 13 jäsentä. Käytiin läpi sääntöjen määräämät asiat. Tommi jatkaa edelleen puheenjohtajana ja hallitukseen saatiin uusi jäsen,Juha Helenius. Muistutetiin tulevista kesäpäivistä Tampereella,johon toivotaan paljon osallistujia. Harri Jouhkia muistettiin lahjalla pitkästä ajasta hallituksen jäsenenä,onnea Harrille vielä kerran.Meillä on ns.herrasmies sopimus,eläkkeelle jäädessä jättäydytään pois myös hallituksesta. Näin pyrimme pitämään hallituksen nuorekkaana.

 

Onginnan tulokset matinsaari 19.8.2023

 

Osallistuja,miehet

sij.

paino

Kari Lehto

1.

2470

Markku Hietikko

2.

1170

Jari Laurila

3.

1105

Jorma Mäkinen

4.

1040

Raimo Saarinen

5.

780

Hannu Moisio

6.

485

Petri Haapala

7.

180

Indrek

8.

15

Harri Jouhki

9.

5

Osallistuja,naiset

 

 

Pirjo Haapsaari

1.

115

Airi Saarinen

2.

20

Osallistuja,nuoret

 

 

Kahro 

1.

75

Maisa Hakala

2.

25

Koit

3.

15

Iivo Hakala

4.

5

 

Kimmo Palonen kertomassa tilanne katsausta.

Hämeen aluejärjestön edustajakokous Hämeenlinna

 

Kokoukseen lähtivät osastolta Tommi,Jari ja Petri. Ennen kokousta nautittiin maittava aamiainen. Kokouksessa piti tilannekatsauksen piti Kimmo Palonen. Muutoin käytiin läpi sääntöjen määräämät asiat. Aluejärjestön puheenjohtajana jatkaa Janne Helenius ja varalla Marko Metsäpelto.

Perinteinen kevätkokous aloitettiin ruokailulla ravintola Pepperissä

 

Katsauksen piti rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen.

Rakennusala hiljenee,arvio uusista rakennusaloituksista n.20 000 kpl.Rakennustarvikkeiden hinnat nousseet korkealle ja lainojakaan ei myönnetä helpolla. Korjausrakentamisessa pientä nousua.Eduskuntavaalien tulokset on selvillä ja kokoomus sai eniten ääniä.Paljon tulee uusia kysymyksiä,miten käy ansiosidonnaisen ?Miten vahvasti aletaan pitämään kiinni yhdenvertaisuudesta,samat edut liiton ja ei-liiton jäsenillä ? Kuka puolustaa näissäkin asioissa,yhteishenkeä tarvitaan !

Päivärahojen maksatusta pyritään nopeuttamaan,tavoite olisi viikko.Tässäkin asiassa pelkona että uusi hallitus pyrkisi hoitamaan maksatuksen kelan kautta.

Palkankorotukset 4% tulevat voimaan 1.5 alkaen ja 2% ensi vuonna. Tästäkin on käyty kovat neuvottelut.

Lopuksi käytiin läpi sääntöjen määräämät asiat.

Paikalla oli 12 jäsentä.

 

 

Pilkkikisat vapari 29.1.2023

 

Kilpailu alkoi upean auringonnousun sävyttämänä. Kiire oli kova "parhaille" paikoille. Lopulta suurin osa oli pienellä alueella luodon vierellä. Kalaa nousi,mutta todella pientä.Missä lie suuret särjet olivat tällä kertaa...

Kisan voittajat olivat miehissä Jorma Mäkinen,naisissa Pirjo Haapsaari ja nuorissa Kahra Variko. Kiertopalkintoon saadaan viimeinen nimi,jonka jälkeen laatat ovat täynnä. Nähtäväksi jää minkälainen pokaali on ensivuonna vai keksitäänkö nykyiselle stanley cup -tyylinen alusta,jonka voittaja voi sitten nostaa kaksin käsin ylös. Näillä ajatuksilla hoidettiin palkintojen jako ja niitähän riitti kaikille.

Lopuksi vielä maittavat makkarat virvokkeineen,kiitokset kaikille osallistujille !